Joululahjamietteitä.

Mistä sinä olet ostanut joululahjasi? Tilaatko Kiinasta, suurista tavarataloista, vai suositko pieniä kivijalkaliikkeitä tai suomalaisuutta?

Minulla, kuten monella muullakin pienituloisella, raha määrää aika pitkälti joululahjojen ostamiset ja ostamatta jättämiset. Meidän perheessä, johon lasken nyt myös isäni ja sisarusteni perheet, ostamme lahjoja vain lapsille. Jokainen ruokakunta osallistuu ruokapöydän koreaksi saamiseen, joten siinä on riittävästi lahjaa aikuisilta toisilleen. 

Olen harmitellut tässä pitkin joulunalusaikaa, että LEGOja tms. tällä hetkellä erittäin toivottuja paketteja tällä hetkellä ei saa mistään pienistä kivijalkaliikkeistä, joten pakko sitä oli kääntyä ToysRusin ja Prisman puoleen. Kuitenkin isommille ja kaikkein pienimmille lapsille pystyi ostamaan suomalaiset, hyödylliset lahjat Natural Elementsiltä ja tukemaan suomalaista ja ennen muuta paikallista yrittäjyyttä moneen otteeseen. Kierrätyskeskus Kisälli on myös erinomainen paikka tehdä eettisempiä joululahjaostoksia kierrätysmateriaaleista. Samalla saa ostettua koristeet, kyntteliköt ja kranssitkit!

Isoissa marketeissa ja kauppakeskuksissa, niin upeasti kun ne ovatkin koristeltu, en saa millään kunnon fiilistä lahjojen ostoon tai jouluun ylipäänsä. Päinvastoin tungos ja kiire ahdistavat ja haluan nopeasti pois, ja totta kai ulkona huomaan, etten ole ostanut kuin osan siitä, mitä piti. Mutta takaisin en mene. Tästä syystä nettiostokset kahvikupin ja joulukukan äärellä ovat huomattavasti parempi vaihtoehto.

Myös joulukukat (ne tasan kaksi, jotka ostin viemisiksi) ovat Suomessa kasvatettuja ja pakattuja.

Kisällikellarista, Liedosta, tuli ostettua joulumieltä lähinnä itselle.

Kisällikellarista ostetut ihanat kortit menivät kyllä muiden postilaatikkoon. :)


Muotit olivat Kisällikellarissa 0,3 e/kpl, jos oikein muistan.


K-Marketin alennuksesta kotiutui kolmella eurolla venähtänyt Amaryllis, joka on nyt todellinen kaunotar. Valkoinen on joulukukkien väreistä ehdottomasti suosikkini!



Kommentit

Suositut tekstit