Mansikka-asiaa vuodelta 2018.

En ole muutamaan vuoteen laittanut mansikkaa pakastimeen, joten nyt oli korkea aika. Viitisen kiloa meni pakkaseen ja toisesta vitosesta tein hilloa, ensimmäinen kerta elämässäni. Hillosta tuli jopa aika hyvää.

Nyt puuttuu enää voileipäkurkkujen säilöntä. 

Tänä vuonna viimein tein tutustumiskäynnin Mansikkapaikka Marttilaan, joka on ihan Auran ja Pöytyän rajalla oleva mansikkatila. Tilalla kasvatetaan myös perunaa, hernettä ja vadelmaa, mikäli oikein ymmärsin. 

Myymälässä oli ihania lähitilojen tuotteita ja lahjatavaroita. Itse tykkäsin eritoten ihanista traktorikynttilöistä, keramiikkapöllöistä ja erikoisista kasviksista, ja tulihan sitä ostettua mansikoiden lisäksi kaikenlaista. Pikkumies haastatteli useampaan otteeseen traktorit ja muut vempaimet, ja niistä mieluusti kerrottiinkin. 

Tutustu tilaan heidän facebook-sivuillaan
 https://www.facebook.com/mansikkapaikkamarttila/

Tila oli myös mukana Osta Tilalta -päivässä 15.9.2018.







Kotona pikainen mansikka/marenki/kerma/rahkaväkerrys.



Kommentit

Suositut tekstit