Muoviton maaliskuu(ko)?

Kamalaa, yli kuukausi välissä.
Monen monta kertaa koettanut saada revittyä jokunen hetki blogille, mutta ei. Kamalat pakkasjaksot ovat tuoneet erinäisiä haittoja, kuten ongelmat autojen kanssa ja jäätyneen paskaputken (jonka avaamiseen meni nelisen päivää..). Lisäksi töissä on käyty pientä kriisitilannetta, joka onneksi on lutviutumassa jo. 

Ja toki puuhommat on alkaneet! Karsimiset ja kaadot, rankamettä. Onneksi omasta pienestä metsästä riittää edelleen meille polttopuuta. 




Kuvahaun tulos haulle muovi 
Kuva Googlen ihmeellinen maailma

Muoviton maaliskuu-kampanja käynnistyi ja se on saanut minutkin miettimään valintoja mm. kauppareissulla. Olen joutunut toteamaan, että paljon peruselintarvikkeita jäisi kauppaan, jos koettaisin vältellä muovia kokonaan, kuten esimerkiksi juusto, kurkku (Prismassakin on enää harvoin näkynyt niitä muoviin pakkaamattomia), leipä ja salaatti. Kyllä, salaattia saa torilta varmasti pakkaamattomanakin, ja leipää leipomosta paperipussiin (luulin ensin Lidlin paistopusseja paperisiksi, mutta hahaa, mikäs se kirkas kalvo onkaan pussissa..), mutta kuinka ekologista on ajella autolla toiseen kuntaan tai kaupunkiin, jotta nämä puuttuvat tuotteet saat ilman muovipakkausta?

Muovin kierrätykseen sen sijaan kiinnitän huomiota paljon. Lounais-Suomen Jätehuollon kierrätysoppaassa kerrotaan, että kierrätetty muovi käytetään uusiomuovituotteisiin ja energiaan. 

Mielenkiinnolla olen seurannut myös Zero Waste -ryhmiä, jotka alkavat mennä osittain vähän ns. överiksi. Hyvää (muovista) tavaraa heitetään pois, jotta voidaan ostaa esimerkiksi puinen tai lasinen vastaava tilalle. Olisiko ekologisempaa käyttää vanha loppuun ensin?
 

Kommentit

Suositut tekstit